Sateenkaaren raidalla

Vähemmistöjen erittely tuntuu ennemmin vahvistavan kuin romuttavan sukupuolijärjestelmää. Ylpeysmarsseja tarvitaan silti.

Tämä blogaus sai innoituksensa Jukka Peltokosken Vasemmisto ihan homona -kirjoituksesta. Hän kirjoittaa vasemmistolaisen suhteesta ihmisen oikeuteen toteuttaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan:

Moneus lokeroidaan identiteettiryhmiksi, joka nimetään ja “tunnustetaan”. Moneudesta tulee abstraktia “toiseutta”. Se oikeutetaan ja sille annetaan tilaa, mutta se myös eristetään omasta kokemuksesta ja käsitellään “vähemmistönä”.

Samansuuntaista olen pohtinut itsekin. Esimerkiksi eilen Helsingissä marssittua Pride-kulkuetta pidetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustamisena. Samaan aikaan puhutaan sateenkaarikansasta, joka on siis jotain muuta kuin harmaa enemmistö.

Asenteet ja järjestelmät, jotka rajoittavat ”vähemmistöjen” oikeutta olla omia itsejään, rajoittavat meitä kaikkia. Puolustaessamme perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia puolustamme omia oikeuksiamme. Sateenkaari-ajattelussahan olemme kaikki jollain omanvärisellä raidallamme. Siksi Peltokoskenkin mainitsema toiseuttaminen tuntuu vieraalta.

Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen, että sukupuolen tai seksuaalisuuden sorretun moninaisuuden voisi unohtaa yleisiä ihmisoikeuksia ajettaessa. Ne, joita vaaditaan häpeämään itseään, ansaitsevat ylpeysmarssinsa. Kulkueissa kuljetaan myös yhtä monista syistä kuin on kulkijoita, eikä kenenkään syytä tarvitse arvostella. Vähemmistöjen erittely tuntuu kuitenkin ennemmin vahvistavan kuin romuttavan sukupuolijärjestelmää. Normipoikkeamien nimeäminen ja hyväksyminen kun ei poista sitä normia.

Vähemmistöjen näkyväksi tekeminen ja heidän oikeuksiensa ajaminen on vastarintaa kabineteissa eli järjestelmän sisällä. Samanlaista vastarintaa tehdään kapitalistisessa järjestelmässä, kun sosialismin sijaan ajetaan vaikkapa perustulon kaltaisia parannuksia. Lopullinen sukupuolisysteemin romahduttaminen vaatii sen lisäksi myös katujen vastarintaa. Sellaista, joka ei suostu vain muiden suvaittavaksi vähemmistöksi vaan maalaa sateenkaaren värein niin vähemmistöt kuin enemmistötkin.

Niko Peltokangas

Minun feminismini – Loppu sukupuolisorrolle ja taloudelliselle riistolle

Riikka Taavetti liittää feminisminsä vahvasti vasemmistolaisuuteen eikä innostu oikeaoppisuudesta.

Riikka Taavetti

Oma suhteeni feminismiin ja samalla sukupuoleen on ollut hyvin muuttuva. Koin lapsesta lähtien, että en halua sukupuolellani olevan merkitystä. En pitänyt siitä, että sukupuoleni asettaa minulle rajoituksia tai tuottaa oletuksia, jotka minun pitäisi täyttää. En myöskään kokenut, että jonkun toisen sukupuolen määrittäminen auttaisi ennustamaan, millaisia nämä toiset ihmiset ovat tai mitä he voivat minulle merkitä. Olen aina ystävystynyt ja rakastunut ihmisiin sukupuolesta riippumatta.

Koska en halunnut, että sukupuolella on merkitystä, en myöskään halunnut olla feministi. Ajattelin, että feminismi korostaa sukupuolta, vaikka tavoitteena pitäisi olla sukupuolettomuus. Tutustuminen siihen, millä tavalla maailma ympärilläni on sukupuolittunut, teki suhteestani sukupuoleen vielä astetta mutkikkaamman. Toisaalta halusin – ja haluan edelleen – että sukupuolesta voisi päästä eroon. Toisaalta olen liian tietoinen siitä, miten erilaiset yhteiskunnalliset ongelmat ovat sukupuolittuneet, jotta voisin kannattaa sukupuolen hävittämistä ilman näiden ongelmien ratkaisemista.

Erimielisyydet esiin

Nykyisin sanon mielelläni olevani feministi. Minulle on tärkeää ajaa sukupuolittuneen sorron poistamista. Koska iso osa feminismistäni on perustunut tutustumiselle feminismin historiaan, ei myöskään se, että feminismi sanana viittaa erityisesti naisiin, ole juuri tuntunut ongelmalliselta. Historiallisesti feminismi on tarkoittanut naisten miehiä huonomman aseman korjaamista. En näe mitään syytä, miksei feminismi nykyisin voisi merkitä myös miesten aseman parantamista silloin, kun naisilla menee jossain asiassa jo hyvin.

Minulle feminismien moninaisuus on tärkeä asia, ja puolustan jokaisen vapautta määritellä itse oman feminisminsä sisältö. En innostu yhtään oikeaoppisen feminismin määrittämisestä tai dogmaattisuuden vaatimuksista. Historiaan tutustuminen on myös opettanut suvaitsevaiseksi sellaisia feministisen ajattelun muotoja kohtaan, joissa ei välttämättä ensin tunnu olevan paljonkaan järkeä. Monilla erilaisilla aatesuunnilla on ollut omassa syntyvaiheessaan tehtävänsä feministisen ajattelun kehittämisessä ja uusien näkökulmien nostamisessa esiin. Toisaalta olen sitä mieltä, että feminismiinkin pitää suhtautua kriittisesti. Feministien välisiä erimielisyyksiä ei pidä häivyttää, vaan niistä pitää keskustella.

En kannata tasa-arvoa siten, että ollakseen miesten kanssa samanarvoisia naisten pitäisi tulla miehiksi. Minulle on tärkeää, että myös sellaisilla asioilla, jotka on perinteisesti mielletty naisellisiksi, on arvoa. Pitää kuitenkin muistaa, etteivät naisellisina pidetyt ominaisuudet riipu sukupuolesta. Sosiaalisuus, empatia ja muut perinteisesti naiseuteen liittyvät ominaisuudet ovat ihan kaikkien ihmisten ominaisuuksia, ja niiden arvostaminen ja hyödyntäminen olisi hyväksi ihmisille yleensä.

Ajattelen myös, että sukupuolijärjestelmä, jossa elämme, on pakottava systeemi. Järjestelmän mukaisesti valitseminen – esimerkiksi naiselle naisellisten asioiden haluaminen ja heteroseksuaalisesti eläminen – on tyydyttävää ja tuntuu usein siltä, että toimii oikein. Sukupuoli ei ole jotain, jonka voisi vain kevyesti jättää valitsematta tai valita toisin. Silti on mahdollista toimia myös tavoilla, jotka eivät ole vallitsevan sukupuolijärjestyksen mukaisia ja kaikki nämä toimintatavat hitaasti muuttavat ja parhaimmillaan laajentavat sitä, millä tavoin eri sukupuolta olevien on mahdollista toimia.

Vapautta ei ole

En ole innostunut feminismistä, joka korostaa naisten (tai miesten) ”vapaita ja yksilöllisiä valintoja”. Kaikki valinnat tehdään yhteiskunnallisissa olosuhteissa, jotka ovat kaikkea muuta kuin vapaita. Tärkeää on tarkastella, millaiset järjestelmät valintoja rajoittavat ja miten ihmisten mahdollisuuksia toimia erilaisilla tavoilla voidaan lisätä. Kun vaihtoehtojen määrä ja näkyvyys lisääntyvät, lisääntyvät myös valinnan mahdollisuudet. Täydellistä vapautta on mahdollista tuskin koskaan saavuttaa.

Erilaisten sukupuolijärjestyksen venyttämisten lisäksi kaipaan myös enemmän tapoja elää sukupuolten välissä tai ulkopuolella. Ei ole oikein, että pakollinen jako kahteen sukupuoleen aiheuttaa jatkuvasti ongelmia ja kärsimystä niille, jotka eivät tähän jakoon sovi. Myös feministinä haluan olla kriittinen sen suhteen, etten esimerkiksi sukupuolittuneita ongelmia ratkoessani tue pakollista sukupuolijakoa. Usein, jotta voidaan nähdä sukupuolisesti eriarvoistavien rakenteiden vaikutus, maailmaa on tarkasteltava kuin kaikki ihmiset voisi jäännöksettä ja ongelmitta jakaa naisiin ja miehiin. Silloinkin on muistettava, että tämä jako ei kuvaa todellisuutta. Niiden ihmisten, joiden sukupuoli ei helposti sovi mies-nais-jakoon, kohtaamia sukupuolittuneita ongelmia pitää myös aktiivisesti nostaa esiin. Erityisen arvokasta on koittaa kehittää sellaisia malleja, joissa perinteinen, kahden sukupuolen malliin perustuva tasa-arvoajattelu ja sukupuolen moninainen todellisuus voitaisiin yhdistää.

Tasa-arvo ei ole nollasummapeliä. Hyvin usein samat asiat, jotka parantavat naisten asemaa yhdellä alueella, parantavat miesten asemaa toisella. Klassisin esimerkki tästä on se, miten naisten aseman paraneminen työelämässä voi tarkoittaa miesten aseman kohentumista kodeissa, kun miehille syntyy enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi olla lastensa kanssa. En kuitenkaan halua sanoa vain tavoittelevani sukupuolista tasa-arvoa, vaan olevani nimenomaan feministi. Tasa-arvo on tavoitteena mitäänsanomaton ja löperö. Tasa-arvo voi toteutua myös, jos kaikilla menee yhtä huonosti ja kaikkia sorretaan yhtä paljon. Feminismi taas tarkoittaa sortavien rakenteiden purkamista ja kaikkien ihmisten vapautumista.

Minun feminismini liittyy voimakkaasti myös vasemmistolaisuuteen. Ne sukupuolittavat ja epätasa-arvoiset rakenteet, joiden keskellä elämme, ovat tiukasti kietoutuneita myös kapitalistiseen järjestelmään. En usko, että sukupuolittunutta sortoa voi poistaa ilman, että myös taloudellinen riisto lopetetaan. En kuitenkaan ajattele, että sukupuolisorto automaattisesti vähenisi, jos taloudellinen tasa-arvo lisääntyy. Sukupuolinen tasa-arvo edellyttää myös sellaisten sortomekanismien tunnistamista ja poistamista, jotka eivät ole suoraan kytköksissä talouteen. Naisten välillä on muiden erojen ohella myös luokkaeroja – kaikki naiset eivät todellakaan ole samassa asemassa eivätkä siis hyödy samanlaisesta politiikasta. Vasemmistolaisena feministinä erilaiset eliittinaisten asemaan liittyvät kysymykset eivät ole useinkaan kovin lähellä sydäntäni. Uskon, että porvari pitää kyllä huolen itsestään.

Riikka Taavetti
feministi
Vasemmistonaisten valtikan eli verkoston hallituksen jäsen

Tosimies ei lyö miestä

Väkivallan ja sukupuolen side pitää katkaista, Niko Peltokangas toteaa.

City-lehdessä vaaditaan baarirauhaa. Alaotsikon mukaan ”nuorten miesten on voitava juhlia ilman, että saavat turpaan”. Aihe on sama, josta Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Juuso Aromaa bloggasi lokakuussa Lutkamarssin jälkimainingeissa.

Aromaa selittää uusimpaan Liberoon toimittamassani jutussa, mitä yhteistä on feminismillä ja hänen ehdottamallaan Jätkämarssilla:

Feminismissä pyritään ratkomaan tasa-arvo-ongelmia. Miehet ovat epätasa-arvoisessa asemassa, ja Jätkämarssi tarttuu pääsääntöisesti kännipäissään tapahtuvaan alfaurosmaiseen kukkoiluun. Jengi hyväksyy sen, että viidakon lait hallitsee yhtäkkiä, kun kello lyö kaksitoista.

Väkivaltaa on vaikea käsitellä vain väkivaltana. Aromaan haastattelussa nousevat esiin syyt. Humala käy syystä noin yleisesti, ja kännissä katsekin voi tappaa – katsojan itsensä. City-lehden jutussa puolestaan puhutaan seurauksista. Miesten kohtaamaa väkivaltaa ei pidetä usein kovin huolestuttavana asiana, koska se aiheuttaa heille vähemmän traumoja tai pelkotiloja kuin naisille.

Kärjistäen: miehiä ei itseäänkään huolestuta, että joidenkuiden mielestä tietyissä tilanteissa saa lyödä (ainakin miehiä). Tämä voi olla yksi tekijä, miksi miesten kokemasta väkivallasta ei huolestuta ennen kuin siitä tulee niin raakaa, että se aiheuttaa vakavia fyysisiä haittoja. (Lainaus City-lehdestä)

Baarirauha ei ole miesasiamiesten vastaveto naisiin kohdistuvan väkivallan tuomitsemiselle vaan hyvä muistutus väkivallan sukupuolittuneesta luonteesta. Sukupuolijärjestelmä ”suojelee” heikkona pitämäänsä sukupuolta Naista ei saa lyödä -moralisoinnilla, ja tekee samalla miehestä ”väkivaltaisen sukupuolen”. Tähän sortavaan jaotteluun perustuu esimerkiksi maanpuolustus. Väkivalta on myös paljon käytetty sukupuolirooleista poikkeavien rankaisemiskeino.

Sukupuoleen liitettävän kunniakäsityksen päivittäminen olisi tärkeä askel väkivallan vähentämiseksi. Tosimies ei lyö miestä.

Niko Peltokangas

Ihana kamala feministiprojekti (NFC @ CPH)

Kööpenhaminan raportit jatkuvat. Pohjoismaisen feminismikonferenssin järjestämistä valottaa kertoo Cecilia Bergström.

Cecilia Bergström pienryhmää vetämässä.

Vuoden 2011 suurin stressin aiheeni oli nuorten vasemmistofeministien konferenssi Tanskassa. Alkutalvesta 2010 Vasemmistonuorille tuli kutsu Tanskasta, Socialistisk UndomsFrontilta, tulla mukaan järjestämään pohjoismaista feminismitapahtumaa. Mukana oli myös Rød Ungdom Norjasta.

Valitus ensin pois alta

Järjestämisprosessi oli lievästi sanottuna kaoottinen eikä tieto kulkenut. Päätin moneen kertaan, etten enää ikinä lähde mihinkään projektiin mukaan. Nyt päätös on lieventynyt: en enää lähde mihinkään projektiin mukaan, ellen saa ensin nähdä edes alkeellista projektisuunnitelmaa.

Alussa suunnitelmat olivat suuria ja rahoitusta oli haettu paljon monesta eri lähteestä. Saimme kuitenkin yhden kielteisen rahoituspäätöksen toisensa jälkeen. Turhauttavinta oli, etten voinut antaa asiantuntemustani projektin käyttöön, koska tietoa ei ollut saatavana kielellä, jota olisin ymmärtänyt.

Vaihtoehtoja sukupuolille

Kangertalusta ja ahdistuksesta huolimatta tapahtuma muodostui kuitenkin yllättävän hyväksi kokonaisuudeksi. Norjalaisten 90 ja tanskalaisten 70 nuoren massan rinnalla seitsemän suomalaisen delegaatio tuntui pieneltä. Panoksemme konferenssille olikin tuntemuksemme aiheesta sekä muista järjestöistä poikkeavat näkökulmamme.

Eniten suomalaisten osallistumisesta konferenssiin saivatkin mielestäni ne nuoret, jotka kokevat olonsa tukalaksi tiukan kaksijakoisessa sukupuolijärjestelmässä. Etenkin Norjalaisilla tuntuu olevan paljon sukupuolijaoteltua toimintaa. Toiminta myös lähtee voimakkaista stereotypioista – pojat ovat automaattisesti alistajia, tytöt taas eivät ole lukeneet Marxia.

Yhdessä, ei vastakkain

Tanskassa ja etenkin Norjassa tuntuisi olevan enemmän sukupuolten vastakkainasettelua, ja tapahtumissa jaetaan ihmiset usein nais- ja miesryhmiin. Suomessa näkisin olevan vallalla toimintatavan, jossa kaikki sukupuolet tekevät yhdessä töitä alistavan järjestelmän purkamiseksi – ja alistaja on juuri järjestelmä, ei miessukupuoli.

Feministisen liikkeen tulisi mielestäni koota ihmiset yhteiseen kamppailuun. Tiukat (ja keinotekoisetkin) rajat ja kategoriat jättävät ihmisiä ulkopuolelle, syrjäyttävät, estävät osallistumisen. Pliis hei, järjestäydytään tärkeiden tavoitteiden taakse spontaanisti, ei jämähdetä omaan feminismigenreemme!

– Cecilia Bergström

Minun feminismini – Sukupuolitiedotonta naisasiaa

Minun feminismini -blogaussarjassa pohditaan Vasemmistonuorten tasa-arvojaostolaisten ja muiden kirjoittajien omaa feminististä ideologiaa. Ensimmäisenä ajatuksiaan avaa Niko Peltokangas.

Feministiksi julistautuminen ei ollut lopulta kauhean vaikeaa. Ennen liittymistäni Vasemmistonuoriin ajattelin, etten tiedä aiheesta – kuten mistään muustakaan ismistä – tarpeeksi nimittääkseni itseäni sen mukaan. Kun sitten tutustuin Vanun tasa-arvosuunnitelmaan ja luin poliittisesta ohjelmasta järjestön tunnustautuvan muun muassa feministiseksi, otin sanan omaankin käyttööni.

Minun feminismini tarkoittaa sitä, ettei sukupuoleni rajoita minua enkä rajoita muiden elämää heidän sukupuolensa perusteella. Vaikka sana viittaa yhteen sukupuoleen, koen sen oikeastaan aika omakohtaiseksi; feministin karvani nousevat pystyyn, kun minusta, kiinnostukseni kohteista tai toimintatavoistani oletetaan jotain vain siksi, että olen miessukupuolinen. Feministien seurassa koen oloni vapautuneimmaksi.

En ole muutenkaan kovin sukupuolitietoinen. En esimerkiksi samaistu muihin isiin sen enempää kuin äiteihin. Sukupuoliin viittaavat sanat kuten miehekäs tai naisellinen särähtävät korvaani yhtä pahoin kuin mikä tahansa leimaava yleistys.

Miksi sitten feminismi kelpaa vaikka on naisasialiikkeestä peräisin? Koska heikomman puolelle on helppo asettua, ja kaksinapainen sukupuolijärjestelmä on sortanut ja sortaa yhä enemmän naisia kuin miehiä. Tietysti vielä huonommassa asemassa ovat näiden sukupuolten ulkopuolella olevat ihmiset. Kuitenkin feminismi vaikuttaa vakiintuneimmalta käsitteeltä kuvaamaan kaikkien sukupuolten vapautumista lokeroivasta ja hierarkisoivasta järjestelmästä.

– Niko Peltokangas