Minun feminismini – Sukupuolitiedotonta naisasiaa

Minun feminismini -blogaussarjassa pohditaan Vasemmistonuorten tasa-arvojaostolaisten ja muiden kirjoittajien omaa feminististä ideologiaa. Ensimmäisenä ajatuksiaan avaa Niko Peltokangas.

Feministiksi julistautuminen ei ollut lopulta kauhean vaikeaa. Ennen liittymistäni Vasemmistonuoriin ajattelin, etten tiedä aiheesta – kuten mistään muustakaan ismistä – tarpeeksi nimittääkseni itseäni sen mukaan. Kun sitten tutustuin Vanun tasa-arvosuunnitelmaan ja luin poliittisesta ohjelmasta järjestön tunnustautuvan muun muassa feministiseksi, otin sanan omaankin käyttööni.

Minun feminismini tarkoittaa sitä, ettei sukupuoleni rajoita minua enkä rajoita muiden elämää heidän sukupuolensa perusteella. Vaikka sana viittaa yhteen sukupuoleen, koen sen oikeastaan aika omakohtaiseksi; feministin karvani nousevat pystyyn, kun minusta, kiinnostukseni kohteista tai toimintatavoistani oletetaan jotain vain siksi, että olen miessukupuolinen. Feministien seurassa koen oloni vapautuneimmaksi.

En ole muutenkaan kovin sukupuolitietoinen. En esimerkiksi samaistu muihin isiin sen enempää kuin äiteihin. Sukupuoliin viittaavat sanat kuten miehekäs tai naisellinen särähtävät korvaani yhtä pahoin kuin mikä tahansa leimaava yleistys.

Miksi sitten feminismi kelpaa vaikka on naisasialiikkeestä peräisin? Koska heikomman puolelle on helppo asettua, ja kaksinapainen sukupuolijärjestelmä on sortanut ja sortaa yhä enemmän naisia kuin miehiä. Tietysti vielä huonommassa asemassa ovat näiden sukupuolten ulkopuolella olevat ihmiset. Kuitenkin feminismi vaikuttaa vakiintuneimmalta käsitteeltä kuvaamaan kaikkien sukupuolten vapautumista lokeroivasta ja hierarkisoivasta järjestelmästä.

– Niko Peltokangas

Vapaa nainen huivissaan (NFC @ CPH)

Vtf-blogi avautuu raporteilla joulukuun alussa Kööpenhaminassa pidetystä pohjoismaisesta feminismikonferenssista, johon osallistui vasemmistonuoria Tanskasta, Suomesta ja Norjasta. Tässä Niko Peltokankaan raportti.

Työryhmätilana toimineessa luokassa huorittelu on arkipäivää.

Ensimmäisen konferenssipäivän äänensävyjä terävöittänyt ja silmien pyörittelyä aiheuttanut puheenaihe oli prostituutio. Norjalaistoverit kertoivat, kuinka seksin myyminen ja ostaminen oli saatu heillä päin kiellettyä. Kun esimerkiksi suomalaisosallistujat ilmaisivat näkevänsä asiassa mustan ja valkean seassa myös harmaan sävyjä, julistettiin eri puolilla salia ”oikeiden feministien” vastustavan naisen vartalon myymistä.

Jos aiheen ympäriltä saataisiinkin siivottua pois parittaminen, ihmiskauppa ja kaikenlainen turvattomuus, jota seksityöläiset kokevat, olisi maksullinen seksi silti väärin. Näin ainakin, jos on ”oikeita feministejä” uskominen. Nainen, joka haluaa olla kohde, ei oikeasti sitä halua, ja vähintään yhteiskunnassa on jotain pahasti pielessä, jos se nämä kohdeajatukset sallii.

Sanailu muistui mieleen toisen päivän aamuna, kun paneelissa keskusteltiin feminismistä ja islamofobiasta. Tanskalaispoliitikko Asmaa Abdol Hamid vaati vapaan naisen määritelmän laajentamista. Hänen mukaansa länsimaalaisten pitäisi hyväksyä omasta tahdostaan huivia käyttävät musliminaiset ”vapaiksi naisiksi”.

Toinen panelisti, norjalaisen Red Youthin puheenjohtaja Iver Aastebøl, vastasi useampaan muslimeja koskevaan kysymykseen ”en tiedä, kysykää heiltä”.  Suhtautumista voi soveltaa myös prostituutio-asiaan. Seksityötä vastustetaan kategorisesti muun muassa argumenteilla ”prostituoitu ei valitse asiakkaitaan”, ”kaiken takana ovat miesparittajat”, ”prostituoidut ovat aina naisia ja asiakkaat miehiä”. Joku seksin myyjä voisi kysyttäessä vastata toisin.

Naisen suojeleminen prostituutiolta vaikuttaa samalta naisen kunnian varjelemiselta, jolla voi perustella niin burkaa kuin ”kunniamurhaakin”. Huorittelemalla pidetään naiset ruodussa. Eipä tarvita miestä naista holhoamaan, kun oikeat feministit hoitavat homman.

– Niko Peltokangas