Sateenkaaren raidalla

Vähemmistöjen erittely tuntuu ennemmin vahvistavan kuin romuttavan sukupuolijärjestelmää. Ylpeysmarsseja tarvitaan silti.

Tämä blogaus sai innoituksensa Jukka Peltokosken Vasemmisto ihan homona -kirjoituksesta. Hän kirjoittaa vasemmistolaisen suhteesta ihmisen oikeuteen toteuttaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan:

Moneus lokeroidaan identiteettiryhmiksi, joka nimetään ja “tunnustetaan”. Moneudesta tulee abstraktia “toiseutta”. Se oikeutetaan ja sille annetaan tilaa, mutta se myös eristetään omasta kokemuksesta ja käsitellään “vähemmistönä”.

Samansuuntaista olen pohtinut itsekin. Esimerkiksi eilen Helsingissä marssittua Pride-kulkuetta pidetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustamisena. Samaan aikaan puhutaan sateenkaarikansasta, joka on siis jotain muuta kuin harmaa enemmistö.

Asenteet ja järjestelmät, jotka rajoittavat ”vähemmistöjen” oikeutta olla omia itsejään, rajoittavat meitä kaikkia. Puolustaessamme perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia puolustamme omia oikeuksiamme. Sateenkaari-ajattelussahan olemme kaikki jollain omanvärisellä raidallamme. Siksi Peltokoskenkin mainitsema toiseuttaminen tuntuu vieraalta.

Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen, että sukupuolen tai seksuaalisuuden sorretun moninaisuuden voisi unohtaa yleisiä ihmisoikeuksia ajettaessa. Ne, joita vaaditaan häpeämään itseään, ansaitsevat ylpeysmarssinsa. Kulkueissa kuljetaan myös yhtä monista syistä kuin on kulkijoita, eikä kenenkään syytä tarvitse arvostella. Vähemmistöjen erittely tuntuu kuitenkin ennemmin vahvistavan kuin romuttavan sukupuolijärjestelmää. Normipoikkeamien nimeäminen ja hyväksyminen kun ei poista sitä normia.

Vähemmistöjen näkyväksi tekeminen ja heidän oikeuksiensa ajaminen on vastarintaa kabineteissa eli järjestelmän sisällä. Samanlaista vastarintaa tehdään kapitalistisessa järjestelmässä, kun sosialismin sijaan ajetaan vaikkapa perustulon kaltaisia parannuksia. Lopullinen sukupuolisysteemin romahduttaminen vaatii sen lisäksi myös katujen vastarintaa. Sellaista, joka ei suostu vain muiden suvaittavaksi vähemmistöksi vaan maalaa sateenkaaren värein niin vähemmistöt kuin enemmistötkin.

Niko Peltokangas

Jätä kommentti

1 kommentti

  1. Tomppeli

     /  6.7.2012

    ”Ne, joita vaaditaan häpeämään itseään, ansaitsevat ylpeysmarssinsa.”

    Jos valkoiset heteromiehet todella alkaisivat vaatia kunioitusta, siitähän vasta meteli nousisi. Me olemme hyvä vihollinen, jota kaikkien on saatava vihata. Jos valkoisia heteromiehiä yhtäkkiä alettaisiin kunnioittaa — niin, että he esimerkiksi saisivat vuokra-asuntoja tai töitä yhtä hyvin kuin naiset — koko vaivalla rakennettu postmoderni kulttuurimmehan romahtaisi. Kehen Toiseen yhteiskunta silloin projisoisi inhonsa, vihansa ja turhaumansa?

    Muuten olen sitä mieltä, että sukupuolijärjestelmä tulee sortumaan vasta, kun naiset hyväksyvät kaikenlaisia miehiä niin sanotusti sänkyynsä. Eli ei koskaan. On vain totuttava elämään maailmassa, jossa miehen rooli on ahdas eli miehisyyttä korostava ja siten naisia miellyttävä.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: